tiistai 7. marraskuuta 2017

Arjen palasia

Tuntuu että arki on tällä hetkellä vaan sellaista selviytymistä ja "viimeiset viikot ennen kuin" -tyyppistä tekemistä. 

Viimeiset viikot ennen valmistumista: on sovittu opinnäytetyön esittämisestä niin koululla kuin työelämän yhteistyökumppanille, oon käynyt antamassa kypsyysnäytteen, ollaan hiottu ja tilattu meidän opinnäytetyöhön liittyviä postereita jne. Yllättävän paljon on hommaa ennen kuin valmistuu, vaikka kaikki luennot yms. ovatkin olleet ohi jo syyskuun puolen välin jälkeen. 

Samalla fiiliksellä mennään raskauden suhteen. Viimeiset viikot ennen vauvan syntymää ja tämän vaikean raskauden loppumista. Niitä tässä vaan koko ajan laskee. Näin viimeisellä kolmanneksella supistukset on selkeästi koventuneet, yöt menee pitkälti valvoessa niiden takia. Myös kaikenlaiset muut vatsakivut ovat selkeästi lisääntyneet, mutta arvaanpa jo nyt ettei nämä edistä yhtään tulevaa synnytystä oikeasti. 


Nyt on menossa 31.raskausviikko ja en tietenkään toivo että vauva vielä syntyy, mutta ei mulla mitään sitä vastaan olis jos syntyis täysaikaisuuden (rv37) saavutettuaan mahdollisimman pian, ainakin mielummin kuin rv42 käynnistettynä :D 


Eilen kävin i.v rautatiputuksessa, kun on jo kuukausien ajan ollut hemoglobiini niin alhainen ja tarkemmissa verikokeissa rautavarastot tosi alhaiset. Toivottavasti tuo tiputettu rauta varastoituisi paremmin ja alkaisi edes tämän suhteen olo vähän kohentua. 

Tällaista tää on tällä hetkellä, toisaalta viikot vierii superhitaasti mutta toisaalta ei oo enää kauaa kun olen valmis sairaanhoitaja ja kun meillä on toinen lapsi! :-) melkoisen isoja tapahtumia kumpainenkin! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti